We have detected that you do not have
the Flash 8 player installed.
Please Click Here to download
the Flash plugin.
Or Click Here to force the site to load.

Yritys

BioTeknologia Suomi on BioTechnology Ltd. virallinen edustaja Suomessa. Yhtiö on erikoistunut biologisten jätevedenkäsittelyjärjestelmien suunnitteluun, valmistukseen, asennukseen ja käyttöönottoon.

BioTeknologian laitteiden suunnitteluun ja valmistusprosessiin käytetään nykyaikaista bioteknologiaa kotitalouksien, kiinteistöjen ja liikerakennuksien jätevesien käsittelemiseksi. Laitteiden kapasiteetti on 2-2000 henkilöä.

Teknologia ja tuotanto täyttävät kaikki Suomessa voimassaolevat vuonna 2003 tiukennetut määräykset, jotka koskevat jätevesien puhdistusmenetelmiä ja niiden tuloksia.

Puhdistamot soveltuvat haja-asutusalueilla sijaitsevien omakotitalojen, vapaa-ajan asuntojen ja kiinteistöjen käyttöön. Ne soveltuvat niin pienille, keskikokoisille kuin suurillekin kiinteistöille aina yhdestä tai muutamasta omakotitalosta esimerkiksi lomakyliin.

Jokainen puhdistusasema voidaan myös tarvittaessa suunnitella mittatilaustyönä sijainnista, asennussyvyydestä ja muusta viemäröintiteknisestä syystä riippuen tai maaston muoto huomioon ottaen. Erityyppisten jätevesien puhdistustarpeet voidaan huomioida myös erityisesti. Laaja mallistomme on jaettu muutamaan kategoriaan , käyttäjien määrästä ja niiden vedenkäyttötarpeista riippuen.

Jätevedenpuhdistamo - BioTeh
Jätevedenpuhdistamo - BioTeh
Jätevedenpuhdistamo - BioTeh